Onko yökastelu psyykkistä

Yökastelu ei ole merkki psyykkisestä häiriöstä

Yökastelu ei yleensä ole psyykkistä tai kasvatukseen liittyvää. Perheen kriisitilanteet voivat kuitenkin aiheuttaa lapselle stressiä, jonka seurauksena esiintyy yökastelua. Pääsääntöisesti yökastelu on psyykkisille ongelmille altistava tekijä, ei seuraus.

Lapsi on herkkäaistinen ja -tunteinen

Koska virtsan pidättäminen on hyvin monimutkainen ja häiriöaltis taito, saattaa jokin jännittävä tilanne tai elämänmuutos saada jo kuivaksi oppineen lapsen kastelemaan uudelleen. Jatkuva yökastelu lisää helposti jännitystä koko perhepiirissä, mikä puolestaan voi aiheuttaa lapselle ahdistusta, unettomuutta ja jännittyneisyyttä. Lapsi ymmärtää ja aistii enemmän kuin me aikuiset luulemmekaan.

Kaveripiirissä yökastelija voi kokea joutuvansa porukan silmätikuksi ja pilkan kohteeksi, sillä lapset osaavat olla hyvin julmia toisilleen. Yökyläsillä olo, leirit tai muut vastaavanlaiset tilanteet eivät siksi yökastelijasta tunnu niin houkuttelevilta ajatuksilta kuin mitä vanhemmat luulevat.

Itsetuntoa koetteleva harmi

Yökastelijat kärsivät usein huonosta itsetunnosta ja alemmuudentunteista. Lapsi voi myös olla huolimaton, kärsimätön ja herkästi suuttuva. Hoitamalla yökastelu myös lapsen itsetunto kohenee ja lapsi voi paremmin.

Joskus – hyvin harvoin – yökastelun taustalla on myös psyykkisiä syitä. Tällöin yleensä lapsen käyttäytyminen on muutenkin poikkeavaa.

kuva8